Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta | Luksia

Luksian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta

Kehittämisprojektit, joita Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä hallinnoi tai joihin se osallistuu, edistävät ammatillisen koulutuksen kehittämistä, toiminta-alueen kehittymistä sekä alueen elinkeinoelämässä toimivien henkilöiden osaamista.

Mikä on hanke?

Hanke on aiheeltaan ja kestoltaan rajattu tehtävä, joka lähtee tarpeesta. Hankkeen tavoitteena on tarpeen tai todetun haasteen ratkaiseminen tai idean kehittäminen käytäntöön. Hankkeella on määrätty toiminta-aika, tavoitteet ja budjetti. Hankkeelle ei ole yhtenäisesti sovittua määritelmää. Hanke voi tarkoittaa ohjelmaa, ohjelman osaa tai kokonaista projektia.

Luksian käynnissä olevat hankkeet

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Ajankohtaista

Turvallisuutta rakennetaan yhdessä

Turvallisuutta rakennetaan yhdessä

Eduskunnan poliisiverkosto vieraili Luksian turvallisuusalalla Turvallisuutta rakennetaan yhdessä. Myös koulutuksen kautta. Eduskunnan poliisiverkoston edustajat vierailivat Luksian turvallisuusalalla tutustumassa ammatilliseen koulutukseen ja alan tulevaisuuden...

lue lisää
Vastuullisuus näkyväksi

Vastuullisuus näkyväksi

Luksian henkilöstö rakentaa kestävää ja vastuullista tulevaisuutta Luksiassa vastuullisuus ei ole vain sana, vaan osa arjen toimintaa. Syksyllä 2025 järjestetty Keke-koulutus kokosi tukipalveluiden henkilöstön pohtimaan, miten Luksian vastuullisuuslupaus näkyy...

lue lisää
Avoimet Ovet

Avoimet Ovet

Avoimet Ovet -tilaisuus kaikille ammatillisesta koulutuksesta kiinnostuneille Tervetuloa tutustumaan kampusten toimintaan keskiviikkona 11.2.2026 klo 12-15 Voit tulla juuri silloin, kun se sinulle sopii klo 12-15 välisenä aikana. Olemme sinua vastassa kampuksien...

lue lisää
Rehtori Pekka Pulkkinen

Rehtori Pekka Pulkkinen

Luksian uusi rehtori uskoo ihmisiin, osaamiseen ja yhdessä tekemiseen Luksian uudeksi rehtoriksi on valittu Pekka Pulkkinen, joka aloittaa tehtävässään 1.1.2026. Pekka siirtyy Luksiaan Careeriasta, jossa hän on toiminut yksikön päällikkönä. Yksikön päällikön tehtävien...

lue lisää
Halloween

Halloween

Valon ja varjon juhlaa Luksian kampuksilla Halloweenin juuret juontavat muinaiseen kelttiläiseen juhlaan, Samhainiin, jota vietettiin sadonkorjuukauden päättyessä. Aikoinaan uskottiin, että elävien ja henkien maailmat kohtasivat tuona yönä. Pahoja henkiä karkotettiin...

lue lisää
Luksian uusi rehtori on valittu

Luksian uusi rehtori on valittu

Pekka Pulkkinen on valittu Luksian rehtoriksi Luksian hallitus on valinnut kokouksessaan torstaina 30.10.2025 Luksian rehtoriksi Pekka Pulkkisen. Pulkkinen toimii tällä hetkellä Careeriassa yksikön päällikkönä. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri. Rehtorin...

lue lisää