Rakentamisen riemua Taiteiden yössä
Luksia oli mukana Helsingin Taiteiden yössä Lastentarhamuseolla. Tapahtumassa pienet ja vähän isommatkin kävijät pääsivät rakentamaan luovasti opiskelijoidemme ohjauksessa.

Kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Geet.
Yksi ohjaajista oli Geet, kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Espoon kampukselta. Hän opiskelee perhepäivähoitajaksi ja veti tapahtumassa rakentelupistettä, jossa käytettiin ’plusplus’-palikoita.
– Lapset ja aikuiset saivat rakentaa mallien mukaan esimerkiksi eläimiä. He saivat keksiä myös ihan omia teoksia. Oli ihanaa, kun niin moni tuli mukaan rakentamaan. Lapset oppivat rakentamisen lisäksi värejä, Geet kertoi.
Parhaaksi hetkeksi Geet nosti sen, kun aivan pienetkin lapset saivat liitettyä palikat yhteen ja iloitsivat onnistumisestaan. – He olivat niin ylpeitä, että se tarttui minuunkin.
Tapahtuma tarjosi opiskelijalle arvokasta kokemusta lasten ja perheiden kanssa toimimisesta. – Opin lisää siitä, miten voin innostaa ja kannustaa lapsia suomen kielellä, ja samalla myös siitä, miten saada vanhemmat mukaan leikkiin. Tämä oli hieno mahdollisuus harjoitella yhteistyötä koko perheen kanssa, Geet summasi.
Päivän päätteeksi fiilis oli lämmin ja iloinen. Kun kysyimme, mikä fiilis, oli vastaus: – Ihana! Aika meni tosi nopeasti!
Taiteiden yön tunnelma osoitti jälleen, miten luovuus, oppiminen ja yhdessä tekeminen voivat tuoda iloa kaikille sukupolville.
Lastentarhamuseo
Lastentarhamuseo on Helsingissä toimiva museo, joka kertoo varhaiskasvatuksen ja lastentarhatoiminnan historiasta. Museossa järjestetään näyttelyitä, tapahtumia ja työpajoja, joissa lapset ja aikuiset pääsevät yhdessä kokemaan varhaiskasvatuksen historiaa ja leikin merkitystä.
Helsingin Taiteiden yö
Helsingin Taiteiden yö on vuosittain elokuussa järjestettävä koko kaupungin laajuinen kulttuuritapahtuma, jossa taide valtaa kaupungin. Tarjolla on satoja maksuttomia esityksiä, näyttelyitä, konsertteja ja työpajoja.