Luksiaan hyväksyttiin 690 uutta opiskelijaa
Luksian yhteishaku toi iloisia uutisia. Kevään 2026 yhteishaussa Luksiaan hyväksyttiin yhteensä 690 uutta opiskelijaa, mikä on 54 opiskelijaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Hyväksyttyjen määrä on korkein viimeisen viiden vuoden aikana.
Erityisen vahvasti nuoria kiinnostivat tekniikan alat. Sähkö- ja automaatioala, talotekniikka sekä ajoneuvoala keräsivät runsaasti hakijoita. Monilla aloilla kilpailu opiskelupaikoista oli kovaa.
– On hienoa nähdä, että nuoret löytävät ammatillisen koulutuksen ja erityisesti alat, joilla osaajille on vahvaa kysyntää myös tulevaisuudessa. Alueemme yritykset tarvitsevat tekijöitä. Nämä alat tarjoavat opiskelijoille erinomaiset mahdollisuudet työllistyä ja rakentaa omaa uraansa, sanoo Luksian kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen.
Sähköala kiinnostaa eniten
Hakijamäärien perusteella suosituimpia koulutuksia olivat sähkö- ja automaatioala, talotekniikka, ajoneuvoala sekä rakennusala.
Erityisesti sähkö- ja automaatioala erottui edukseen. Ala keräsi eniten ensisijaisia hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin, mikä kertoo vahvasta kiinnostuksesta alaa kohtaan.
– Tekniikan alojen vahva kiinnostus kertoo siitä, että nuoret tunnistavat niiden tarjoamat mahdollisuudet. Nämä ovat aloja, joissa pääsee tekemään konkreettista työtä, näkee oman kädenjälkensä ja voi rakentaa monipuolisen urapolun, Hakkarainen toteaa.
Kasvua useilla aloilla
Hyväksyttyjen opiskelijoiden määrä kasvoi useilla koulutusaloilla viime vuoteen verrattuna. Kasvua nähtiin muun muassa talotekniikassa, ajoneuvoalalla, rakennusalalla sekä tieto- ja viestintätekniikassa.
Luksian koulutustarjonta vastaa alueen työelämän tarpeisiin. Koulutuksen järjestäjänä Luksia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten ja työnantajien kanssa.
– Ammatillinen koulutus on yksi tärkeimmistä tavoista vastata osaajatarpeeseen. Jokainen uusi opiskelija on samalla tulevaisuuden ammattilainen alueemme työelämään, Hakkarainen sanoo.
Opiskelupaikan vastaanottaminen käynnissä
Yhteishaussa opiskelupaikan saaneet voivat ottaa paikkansa vastaan Opetushallituksen ohjeiden mukaisesti. Opinnot Luksiassa alkavat elokuussa 2026.
👉 Tärkeää tietoa uudelle opiskelijalle
Lista valituista, jotka ovat antaneet luvan tietojensa julkaisuun.
Lohjan kampus
| Aalto | Teemu Antero Waldemar | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Engman | Samuel Elmeri Mikael | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Gliniecki | Marcel | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Helin | Mikael Benjamin | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Herranen | Jyrki Pellervo | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Hiltunen | Luca Mikael | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Kellberg | Veeti Petteri | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Koivistoinen | Tomas Alvar | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Matikainen | Joni Veeti | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Meskanen | Ertu Johannes Eemil | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Mäensivu | Veeti Olavi | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Nikander | Pauliina Kaarina Hellevi | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Revonkoski | Joel Aaro Juhani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Rintamäki | Tiko Viljo Edvard | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Sainio | Noa Edvard Aleksanteri | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Silén | Aleksi Martti Olavi | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Sinishin | Leo Jyri Juhani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Skog | Konsta | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Stolpe | Santeri Sulo Juhani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Takari | Ossi Markus | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Tammela | Toni Juhani Mikael | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Tirkkonen | Eevertti Leo Kasimir | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Tran | Minh Hien | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Uronen | Santeri Sebastian | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Vepsä | Henri Urho Tapani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Vilén | Sebastian Valtteri | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Sundvall | Nico Samuel | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Alander | Lisa Amanda | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Björkqvist | Jenna Elise | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Boitsov | Taisia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Ekberg | Emilia Matilda | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Hölsä | Rosa-Mia Donna Maria | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Joutseno | Vilhelmiina Kaarina Elisabet | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Kaikkonen | Jemina Joanna | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Laakspohja | Olga Maria | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Lehtonen | Minja Fanny Olivia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Lindroth | Aliina Sofia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Lukkarinen | Milla-Maria Raili | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Lukumies | Essi Miia Julia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Mäki-Tuuri | Nella Amanda | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Nordström | Isabella Theresa Sofia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Nuutinen | Moona Kaarina | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Oksanen | Aada Maria Karintytär | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Paavola | Emma Katariina | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Paistu | Adele | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Pulliainen | Veea Nuppu Emilia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Ruuska | Emilia Rosa Aurelia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Sivén | Iisa Victoria | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Takala | Riikka Mirja Kyllikki | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Torikka | Antti-Alfred Johannes | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Ukkonen | Miki Tapio Johannes | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Vainio | Sofia Emilia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Viljanen | Jemina Sofia Eveliina | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Vuorela | Aada Emilia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Wendelin | Oona Emilia | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Wennerholm | Sara Inka Tuulikki | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Wu | Jiaxin | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Zachari | Janelle Alexandra Mariica | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Korhonen | Minea Maria | Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto |
| Alanärä | Joona Juhani | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Bäck | Sebastian Ulf Erik | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Jääskeläinen | Jasper Onni-Tapio | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Kurttila | Leo Mikael | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Luokkanen | Leevi Albert | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Makkonen | Joona Miska Oliver | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Nyström | Jere Elis Ensio | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Pernica | Viljami Edvin | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Punkeri | Ruka Alexander | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Riuttala | Niilo Juhani Valdemar | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Tenhunen | Sulo Johannes | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Tuominen | Riku Oskari | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Ventsas | Johannes | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Virolainen | Leevi Antti Olavi | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Rudenko | Yurii | Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto |
| Ahlfors | Saara Sofia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Hellén | Venla Vilhelmiina | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Hoikkala | Onni Esa Olavi | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Kajeniemi | Artturi Sisu | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Kanervo | Sara Anni Maria | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Kervinen | Taneli Tapio Johannes | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Klingberg | Albin Johannes | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Koivikko | Helmi Tanida | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Koskinen | Santeri Reino | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Lahdelma | Jesse Eemeli | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Lamberg | Matias Juhani | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Lehtonen | Jessica Anastasia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Mahkonen | Joel Antero Matias | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Mustafa | Heeva | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Mäkinen | Maxi Valtter Mikael | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Mäkinen | Onni Jani Tapio | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Nenonen | Laura Veera Pauliina | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Niittymäki | Senni Hannele | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Paakkunainen | Puhuri Paavo Birger | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Peltomäki | Otso Eino Ilmari | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Piri | Miisa Marianna | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Rajava | Pinja Alina | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Rautiainen | Leo Johannes | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Ruohonen | Erica Aino Sofia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Saarni | Mikael Kristian | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Sääksjärvi | Ossi Olavi | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Tahvanainen | Topi Petteri | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Tuominen | Senni Reetta Olivia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Kuusk | Janette Susan | Matkailualan perustutkinto |
| Rantala | Nuppu-Maria Katariina | Matkailualan perustutkinto |
| Virtanen | Jenna Eveliina | Matkailualan perustutkinto |
| Arumägi | Mihkel | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Falck | Daniela Emma Amanda | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Henttonen | Ida Emilia | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Juuti | Iina Julia | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Kumpulainen | Lumi Lilia Kristiina | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Luoma | Nea Lotta | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Miekkala | Hilla Maria Kaarina | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Sainio | Martta Sofia Amanda | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Silvennoinen | Noel Emil | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Tsinjuk | Fredric | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Vahlroos | Veeti Johannes | Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto |
| Ahokas | Nette Janina | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Ahola | Evita Aurelia | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Anttalainen | Nella Elsa Katarina | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Hietamäki | Marika Kristiina | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Hulsi | Laura Ilona Aallotar | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Issukka | Jilo Iko Tauno | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Jääskeläinen | Otto Vilhelm | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Kivelä | Kristiina Sesilija | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Kovanen | Ari-Antero Allan | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Lehtola | Oona Jalina | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Lindfors | Lina Fiona | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Munne | Dominic Albert Antero | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Mäntymäki | Eevi Ilona | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Piesanen | Samu Miiko Daniel | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Saarinen | Rasmus Tapani | Pintakäsittelyalan perustutkinto |
| Inkeröinen | Emil Alex Christian | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Kurki | Elmeri Samuel | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Maajärvi | Sonja Phatthira | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Malinen | Anniina Valpuri | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Rantanen | Saara Amanda | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Repola | Viljami Anton Mikael | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Söderlund | Sonia Edea | Prosessiteollisuuden perustutkinto |
| Lampila | Jeremias Nikolai Jyrinpoika | Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto |
| Koivisto | Mathias Antero Nicodemus | Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto |
| Engman | Joni Arttu Kalevi | Rakennusalan perustutkinto |
| Hakala | Oula-Julius Olavi | Rakennusalan perustutkinto |
| Hindersson | Carolus Kim Dominic | Rakennusalan perustutkinto |
| Hotari | Hugo Valdemar | Rakennusalan perustutkinto |
| Igo | Jere Matias | Rakennusalan perustutkinto |
| Karppanen | Sisu Ilmari Ensio | Rakennusalan perustutkinto |
| Lahti | Vesa Luukas | Rakennusalan perustutkinto |
| Merivirta | Niko Sebastian | Rakennusalan perustutkinto |
| Rökman | Wiljami Johan Antero | Rakennusalan perustutkinto |
| Vesikkala | Joni Juhani | Rakennusalan perustutkinto |
| Winberg | Jami Kari Aleksi | Rakennusalan perustutkinto |
| Dikson | Ott Kristian | Rakennusalan perustutkinto |
| Monta | Rhanz Cedric | Rakennusalan perustutkinto |
| Chegren | Julia | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Flinkman | Miko Henrik | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Kujala | Joonatan Leevi Tobias | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Poikulainen | Oili Anni Elina | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Rask | Eetu Juhani Mikael | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Sjöberg | Sara-Linnèa | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Voipio | Viivi Maria | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Çoban | Yüksel | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Muenkham | Tipawan | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Enberg | Ada Isabella Sofie | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Grimm-Pohjanpalo | Milla Anja Maria | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Hujanen | Ronja Myy Maaria | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Kainulainen | Aada Kristiina Matilda | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Kalpio | Peppi Wilhelmiina | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Korsumäki | Unna Ilona Nosiphiwe | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Kostamo | Nea Emilia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Kyllönen | Minea Sofia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lehtilä | Aada Maria Hannele | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lehtinen | Juuli Petriina | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lehto | Iina Jahsmin | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lilja | Iida Emilia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lindén | Aada Lina Viveka | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Mannila | Sara Elisabeth | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Parikka | Elsi Eleonoora | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Pasanen | Pihla Venla Vivian | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Saarni | Sinna Maria Aurora | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Suominen | Ninni Maria | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Tilaeus | Viivi Emilia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Tähkävuori | Arttu-Tapani | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Vasenius | Selma Leena Anneli | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Aho | Severi Mico Daniel | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Alander | Kasper Oskari Jarkonpoika | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Beloff | Enri Otto Elias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Brander | Max Pekka | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Bäckman | Lukas Martin | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Degerstedt | Väinö Valtteri | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Etelätalo | Topias Leo Patrik | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Frigård | Olli Alvar Matias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Grönfors | Oskari Jukka Olavi | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Hagström | Valto Nikodemus | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Honga | Simeon Elom | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Juselius | Eelis Olavi | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Jääskeläinen | Jere Kristian | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Kaaja | Adiel Jooa Tapio | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Karjula | Roni Kristian | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Korpela | Melker Jonathan | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Korpinen | Jami Juhani Olavi | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Laaksonen | Emma Silja Susanna | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Laitila | Veeti Oliver | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Lauriala | Antti Pekka Jeremias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Lehikoinen | Alex Juhani | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Mettänen | Vilja Sohvi | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Muurinen | Arttu Oskari | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Norrby | Elias Oliver | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Peltonen | Kasper Väinö Daniel | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Puumalainen | Elias Rasmus | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Pönni | Aleksi Urho | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Rantala | Topi Juho Taneli | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Remes | Riku Matias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Rissanen | Santtu Sakari | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Roos | Emil Onni Johannes | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Ryönänkoski | Joonas Viljami | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Salminen | Lauri Akseli Jussinpoika | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Sederholm | Max Verneri Einar | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Sinkko | Miki Matias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Sohl | Leevi Viljami | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Sopukki | Oliver Juhani | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Suomi | Sami Sebastian | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Tammela | Tuomas Taito Kristian | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Tervo | Teemu Markku Juhani | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Valtonen | Onni Eelis | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Ahola | Josia Herman Aleksander | Talotekniikan perustutkinto |
| Ankkuri | Jerry Eeli Mikael | Talotekniikan perustutkinto |
| Auvinen | Tomi | Talotekniikan perustutkinto |
| Flood | Mikael Tapio Antero | Talotekniikan perustutkinto |
| Forsell | Aatu Emil | Talotekniikan perustutkinto |
| Haapanen | Pyry Verneri | Talotekniikan perustutkinto |
| Hemangkorn | Lucas Bank | Talotekniikan perustutkinto |
| Hopper | Joe Mikael | Talotekniikan perustutkinto |
| Hämäläinen | Timjami Eemi Tapio | Talotekniikan perustutkinto |
| Jokela | Ville Krister | Talotekniikan perustutkinto |
| Kallio | Niklas Arimo | Talotekniikan perustutkinto |
| Karhunen | Anton Oliver | Talotekniikan perustutkinto |
| Kerkelä | Saku Antero | Talotekniikan perustutkinto |
| Korkiakoski | Maksim Veikko | Talotekniikan perustutkinto |
| Korpela | Atte Henrik | Talotekniikan perustutkinto |
| Koski | Vertti Kauko Valtteri | Talotekniikan perustutkinto |
| Kylmänen | Eetu Oskari | Talotekniikan perustutkinto |
| Kärkkäinen | Saku Oskari | Talotekniikan perustutkinto |
| Laaksonen | Tino Johannes | Talotekniikan perustutkinto |
| Lahtinen | Niilo Hermanni | Talotekniikan perustutkinto |
| Lindén | Lucas Sakari Johannes | Talotekniikan perustutkinto |
| Murtovuori | Eino Olavi | Talotekniikan perustutkinto |
| Mäki | Vili Johannes | Talotekniikan perustutkinto |
| Nevalainen | Konsta Armas | Talotekniikan perustutkinto |
| Nurmi | Niclas Veeti Johannes | Talotekniikan perustutkinto |
| Penttinen | Paavo Väinö Antero | Talotekniikan perustutkinto |
| Perkkiö | Veeti Leanteri | Talotekniikan perustutkinto |
| Rauno | Aatu Tapio | Talotekniikan perustutkinto |
| Rautio | Wilho Wihtori Aaretti | Talotekniikan perustutkinto |
| Räsänen | Miko Onni Kasper | Talotekniikan perustutkinto |
| Saarinen | Simeoni Venni Väinämö | Talotekniikan perustutkinto |
| Saario | Jesse Henrik | Talotekniikan perustutkinto |
| Salmu | Rayan | Talotekniikan perustutkinto |
| Silfverberg | Veeti Alex | Talotekniikan perustutkinto |
| Strömberg | Mici Sebastian | Talotekniikan perustutkinto |
| Takala | Aatu Aleksi | Talotekniikan perustutkinto |
| Tanninen | Samuli Christian | Talotekniikan perustutkinto |
| Virmavaara | Severi Nikonpoika | Talotekniikan perustutkinto |
| Alkaddah | Abdulrahim Mohamad | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Al-Rubaye | Noor Hayder Abdulateef | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Beknazarov | Yakub | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Bäckman | Väinö Viljami | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Järvela | Roland Henry | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Kettunen | Eppu Janci Oskari | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Koivusaari | Riku Tapio | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Koppanen | Ilkka Jussi Ilmari | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Kumpulainen | Eino Mikael | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Lehto | Matias Valtteri | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Mäenpää | Rasmus Mikael | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Niinikivi | Niko Juhani | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Nosenko | Artem | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Salokangas | Roope Antti Valtteri | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Savaloja | Luca Carlos Micael | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Tervo | Akseli Juho Kristian | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Tuikka | Nuutti Aleksi | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Tuisku | Ukko Iisak Sakari | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Vainio | Oskar Eemeli | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Kohut | Nikita | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Anttonen | Hugo-Kasperi | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Gustavson | Saga Helmi Alina | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Henttinen | Viivi Eevi Ursula | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Huuhka | Vilma Emilia | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Kajander | Onni Anton Tapani | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Keinänen | Laura Silvia | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Kemppi | Matias Ilmari | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Koivisto | Kira Elisia | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Lyly | Oliver Tapio | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Löfberg | Jimi Lucas | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Rajava | Hilma Aino Viola | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Raunio | Roope Eero Akseli | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Räsänen | Mette Elise | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Turunen | Sonja Carita | Turvallisuusalan perustutkinto |
| Einonen | Sani Susanna | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Gunasekara | Muthukuda Arachchige Don Faith Akein Dilwan | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Ikonen | Helmi Viola Emilia | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Jokilehto | Alex Sakari Daniel | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Kivimäki | Stella Maria Elisabet | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Lindroos | Hilma Siiri Inkeri | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Ruokoski | Rasmus Toivo Anselmi | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Vasylchenko | Daryna | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Vänskä | Joona Oliver | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
Nummelan kampus
| Aarnio | Toni Kyösti Emil | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Friberg | Amos Ukko | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Gerkman | Jere Joa | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Hörman | Jerry Oliver | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Immo | Vilppu Olavi | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Kokko | Daniel Antero Tapani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Korkiakoski | Matias Aulis Juhani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Koskinen | Topi Olavi | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Kostiainen | Taavi Ukko Iironpoika | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Kravec | Emil Adrian | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Kuha | Niko Mikael | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Kunttu | Ilkka Eino Alvar | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Lehtonen | Tuukka Taneli | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Makkonen | Aleksi Martti Mikael | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Poutanen | Juuso Oskari | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Rantanen | Timi Marco Kristian | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Ristilä | Vilho Markus | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Salminen | Jope Jero Matias | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Silander | Timo Juhani | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Säilä | Joona Anton | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Tiisijärvi | Pyry Tomas | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Tikka | Roni Aaron Antero | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Vilmunen | Veeti Valtteri | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Westerberg | Damian Oiva | Ajoneuvoalan perustutkinto |
| Hyvönen | Aino Ida Sofia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Jääskeläinen | Juuso Pekka Olavi | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Kalliomäki | Milla Amanda Aleksandra | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Lahti | Niko Rasmus | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Lappalainen | Vera Olivia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Leppälä | Luka Sakari Hjalmar | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Luokkanen | Aaro Onni Albert | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Lähdetmäki | Minessa Ella Amelia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Molin | Jesper Julius Joonatan | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Natri | Vanessa Isla Olivia | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Pihlainen | Luka Benjamin | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Rosendahl | Walter Johannes | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Salminen | Aarne Tapani | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Siekkinen | Stella Eeva-Maria | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Sillanpää | Simo Otto Ilmari | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Tuomi | Venla Camilla | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Vaiksalu | Glen-Reyden | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Wilén | Aku Edvin | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Önder | Berfin Rüya | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Niinimäki | Alex Onni Juhani | Liiketoiminnan perustutkinto |
| Aaltonen | Atte Elias | Logistiikan perustutkinto |
| Blomerus | Tino Rikhard Allan | Logistiikan perustutkinto |
| Grönroos | Jooa Anton | Logistiikan perustutkinto |
| Hauta-aho | Elmeri Aimo Aleksanteri | Logistiikan perustutkinto |
| Hänninen | Tea Maria | Logistiikan perustutkinto |
| Iivonen | Riku Juhani | Logistiikan perustutkinto |
| Jaakkola | Tuukka Tommy Henri | Logistiikan perustutkinto |
| Klemelä | Ada Jatta Ilona | Logistiikan perustutkinto |
| Korander | Jesse Ilmari | Logistiikan perustutkinto |
| Kyllönen | Hans Kristian Eeronpoika | Logistiikan perustutkinto |
| Laine | Vili Aarre Armas | Logistiikan perustutkinto |
| Leppik | Sven | Logistiikan perustutkinto |
| Liimatainen | Jimi Aaron Tapani | Logistiikan perustutkinto |
| Lindqvist | Jarkko Petter Emmanuel | Logistiikan perustutkinto |
| Lipponen | Eetu Oliver | Logistiikan perustutkinto |
| Malmsten | Lari Sebastian | Logistiikan perustutkinto |
| Moilanen | Juuso Kasperi | Logistiikan perustutkinto |
| Nuutinen | Iiro Eino Juhani | Logistiikan perustutkinto |
| Pasonen | Miro Tapani | Logistiikan perustutkinto |
| Peltonen | Onni Johannes | Logistiikan perustutkinto |
| Rantamäki | Lucas Phongtheep Kaleva | Logistiikan perustutkinto |
| Rautiainen | Nico Valtteri | Logistiikan perustutkinto |
| Saarinen | Oskari Eero Juhani | Logistiikan perustutkinto |
| Salonen | Seidi Aino Kristiina | Logistiikan perustutkinto |
| Seger | Aapo Jukka Einari | Logistiikan perustutkinto |
| Seila | Severi Veikko Johannes | Logistiikan perustutkinto |
| Stenberg | Markus Juhani | Logistiikan perustutkinto |
| Tkachenko | Kiril | Logistiikan perustutkinto |
| Uhlgren | Anniina Hilja-Maria | Logistiikan perustutkinto |
| Westerlund | Eeli Alexander | Logistiikan perustutkinto |
| Joseph | Lyndi Ndeke | Logistiikan perustutkinto |
| Karpuk | Tetiana | Logistiikan perustutkinto |
| Ahola | Aku Juhani | Rakennusalan perustutkinto |
| Ayad | Lenni Donatus | Rakennusalan perustutkinto |
| Berg | Jooa Alvar | Rakennusalan perustutkinto |
| Brückner | Rohan Kilian | Rakennusalan perustutkinto |
| Hermits | Adrian | Rakennusalan perustutkinto |
| Hermiö | Jesse Oskari | Rakennusalan perustutkinto |
| Hintsala | Elias Santeri | Rakennusalan perustutkinto |
| Koik | Hugo | Rakennusalan perustutkinto |
| Laakso | Eino Elias Sulevi | Rakennusalan perustutkinto |
| Mannerkoski | Karl Oskar | Rakennusalan perustutkinto |
| Mäkäläinen | Leo Matti Antero | Rakennusalan perustutkinto |
| Napari | Luukas Olavi | Rakennusalan perustutkinto |
| Nissinen | Onni Oskari | Rakennusalan perustutkinto |
| Pitkonen | Waltteri Jaro Oliver | Rakennusalan perustutkinto |
| Teerikangas | Hannu Wekku-Aleksanteri | Rakennusalan perustutkinto |
| Valkama | Tuukka Elias | Rakennusalan perustutkinto |
| Koss | Ingrit | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Lahti | Kari Aimo Tapio | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Virtanen | Elina Kastehelmi | Ravintola- ja catering-alan perustutkinto |
| Finér | Anni Emilia | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Finér | Viivi Anna-Leena | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Kirjava | Peppi Josefiina | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Levä | Nina Julia | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Lootus | Angelica | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Markkanen | Cassius Leon | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Mattila | Ella Eleonora Aleksandra | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Salmela | Lumi-Kukka Sofia | Sisustusalan osaamisala (Taideteollisuusalan perustutkinto) |
| Björklöf | Cassandra Linnéa Ingeborg | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Etholén | Olivia Siiri Linnea | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Hakkarainen | Sanni Laura Sofia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Hurme | Ella Tuulikki | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Keskinen | Marie Elisabeth | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Kilkki | Liisa Anna Sabrina | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lahtinen | Ellen Aada Olivia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Lönnblad | Eva Olivia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Matikainen | Oona Sofia Marianne | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Matikainen | Vera Fanny Johanna | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Ortju | Aada Emilia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Piironen | Emilia Aili Ilona | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Savén | Ninni Ilona | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Vainio | Aada Emilia | Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto |
| Hellgren | Jim Sebastian | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Henriksson | Daniel Harald | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Honkimaa | Nooa Sebastian | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Ilomäki | Samu Alex Martin | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Karjalainen | Juho Ukko Olavi | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Kiviniemi | Niilo Oskari | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Lokka | Aleksi Mikael | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Marttila | Tino Joonatan Malakias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Möttönen | Nooa Veikko Iivari | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Ovaska | Veeti Eemil Antero | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Palokangas | Eelis Artturi | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Peippo | Maria Helmi Esteri | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Pietilä | Pyry Jalmari | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Pohjola | Danel Oliver | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Pääkkönen | Veeti Johannes | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Rahkonen | Joni Rasmus | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Rasinperä | Onni Anton Daniel | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Saarentaus | Peetu Tapani | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Solas | Kalle Lauri Eemeli | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Tsutsunen | Onni Topias Mikonpoika | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Vakkamäki | Ville Niilo Valtteri | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Viholainen | Niila Albin | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Väin | Rihard Ernst | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Åman | Eemeli Elias | Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto |
| Bekema | Oscar Carl | Talotekniikan perustutkinto |
| Grundström | Bruno Elmeri | Talotekniikan perustutkinto |
| Heikkilä | Joona Kasper Juhani | Talotekniikan perustutkinto |
| Heikkinen | Nuutti Nestori | Talotekniikan perustutkinto |
| Helén | Justus Viljami | Talotekniikan perustutkinto |
| Häkkinen | Mikael Anttoni | Talotekniikan perustutkinto |
| Joensuu | Eetu Otto Olavi | Talotekniikan perustutkinto |
| Jumisko | Santtu Matias | Talotekniikan perustutkinto |
| Junnikkala | Elmeri Elias | Talotekniikan perustutkinto |
| Korkeamäki | Elias Eelis | Talotekniikan perustutkinto |
| Korte | Jimi Kalevi | Talotekniikan perustutkinto |
| Koskinen | Justus Väinö Uolevi | Talotekniikan perustutkinto |
| Kölhi | Miro Tapio Mikael | Talotekniikan perustutkinto |
| Lahti | Jerry Valtteri | Talotekniikan perustutkinto |
| Lappalainen | Ville Valtteri | Talotekniikan perustutkinto |
| Lintukallio | Jami Tapio | Talotekniikan perustutkinto |
| Malander | Jimi Petteri | Talotekniikan perustutkinto |
| Paalanen | Milo Ilmari | Talotekniikan perustutkinto |
| Pitkonen | Jami Patrik | Talotekniikan perustutkinto |
| Rieppo | Daniel Juhani Edward | Talotekniikan perustutkinto |
| Seppänen | Timi Mauno Tapio | Talotekniikan perustutkinto |
| Di Bechi | Milo Enzo | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Kejonen | Daniel Niko Sakari | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Kosar | Ömer Faruk | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Kytönen | Erica Angelina Vivian | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Mikkonen | Rasmus Jaakko Johannes | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Nyström | Niilo Markku Mikael | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Rautiainen | Eino | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Saari | Konsta Eemeli | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Salo | Tiitus Arvid Ilari | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Sillanpää | Minea Ellen Lydia | Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto |
| Halonen | Vito Valentin | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Hannula | Vili Otto Elias | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Hatakka | Sandra Kristiina | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Hautaviita | Frida Matilda | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Holman | Peetu Henrik Benjamin | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Honkanen | Veeti Juhani | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Honkaranta | Taimi Aino Annikki | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Kervinen | Olavi Eino Matias | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Kivisaar | Sten-Markkus | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Koivuniemi | Säde Emilia | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Koskela | Ethan Chris Vincent | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Lakanen | Amanda Linnea | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Lappalainen | Jami Johannes | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Manner | Dan Samuel | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Mäkinen | Noel Elias | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Ollmann | Roko | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Packalèn | Jonas Daniel | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Vehkalampi | Miro Matias | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Åkerlund | Alisa Leena Matilda | Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) |
| Ekberg | Anton Juhana | Rakennusalan perustutkinto |
| Fäldt | Fredrik Mikael | Rakennusalan perustutkinto |
| Hyvönen | Eetu Johannes | Rakennusalan perustutkinto |
| Karjalainen | Jere Juha Aleksi | Rakennusalan perustutkinto |
| Kaskioja | Lenni Onni Johannes | Rakennusalan perustutkinto |
| Lamminen | Jonatan Tapio | Rakennusalan perustutkinto |
| Liimatainen | Josi Tapani | Rakennusalan perustutkinto |
| Mäkinen | Miika Kristian | Rakennusalan perustutkinto |
| Niittumäki | Vilho Johannes | Rakennusalan perustutkinto |
| Rajalahti | Eemeli Oskari | Rakennusalan perustutkinto |
| Ranta | Dani Juhani | Rakennusalan perustutkinto |
| Ritari | Onni Salomon | Rakennusalan perustutkinto |
| Sjöman | Oliver Cristian Vilhelm | Rakennusalan perustutkinto |
| Suorsa | Akseli Viljo Kalevi | Rakennusalan perustutkinto |
| Suvanne | Oscar Anton | Rakennusalan perustutkinto |