Nuori Yrittäjä -leiri | Luksia

Yhteisöllisyyttä, yrittäjyyden kipinää ja pöydillä tanssimista

Nuori Yrittäjä -leiri tarjosi opiskelijoille ja opettajille ikimuistoisen startin syksyyn. Luonnon keskellä vietetty vuorokausi toi vaihtelua arkeen, uusia kavereita ja rohkeutta tarttua yrittäjyyteen.

Leiri antoi mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia kesän jälkeen ja vahvisti yhteisöllisyyttä ryhmien välillä. Metsän rauha ja yhdessäolo luonnon keskellä tarjosivat tilaa uusille ajatuksille ja kokemuksille.

Puhelimet jäivät sivuun

Yksi leirin vahvimmista havainnoista oli se, että opiskelijat unohtivat puhelimensa ja heittäytyivät innolla pihaleikkeihin. Tilanne osoitti, että yhteys toisiin ja yhdessä tekeminen voivat olla paljon merkityksellisempää kuin ruudun ääressä oleminen.

Leirillä tutustuttiin NY-hankkeeseen ja ideoitiin tulevaa toimintaa. Monelle yrittäjyys ja sen eri mahdollisuudet olivat uusia asioita. Keskustelut veivät opiskelijoita pohtimaan, millaisia yritysideoita voisi syntyä esimerkiksi harrastusten pohjalta tai yhdessä kavereiden kanssa. Samalla opittiin, että tiimissä erilaisuus on vahvuus. Parhaat tiimikaverit löytyvät usein muualta kuin omasta parhaasta ystäväpiiristä.

Uusia ystäviä ja hauskoja hetkiä

Leiri tarjosi myös runsaasti hauskanpitoa ja uusia ystävyyksiä. Opiskelijat pääsivät rentoutumaan saunassa, uimaan, veneilemään ja ratkomaan murhamysteeriä. Ohjelma huipentui iloisiin hetkiin, kun osa uskaltautui jopa tanssimaan pöydillä. Moni tutustui paremmin myös rinnakkaisluokkien opiskelijoihin, mikä laajensi kaveripiiriä ja lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Tärkeitä kokemuksia ja oppia

Leiri osoitti, että totutusta poikkeaminen voi synnyttää uusia ideoita ja syventää ryhmähenkeä. Intensiivinen yhdessäolo opetti vastuuta, itsenäisyyttä ja sopeutumista erilaisiin tilanteisiin. Monelle opiskelijalle kyseessä oli myös ensimmäisiä kertoja, kun matkustettiin ilman vanhempia. Se oli jo merkittävä oppimiskokemus.

Yrittäjyysleiri toimi samalla kurssin virallisena ’kick offina’, joka motivoi opiskelijoita aivan eri tavalla kuin pelkkä verkko-opiskelu. Yhteinen kokemus vahvisti uskoa siihen, että parhaat oivallukset syntyvät epämukavuusalueella. Myös yhdessä tekemällä voi saavuttaa enemmän kuin yksin.

Yhdessä olemme enemmän.

Katso kuvat leiriltä >

Liiketoiminnan perustutkinto >

Nuoria kerääntyneenä yhteen mökkipihassa.

Luonnon keskellä vietetty vuorokausi toi vaihtelua arkeen.