Avoinna olevat työpaikat
Tarjolla on osaavat työkaverit ja tiimit oman työn tueksi, Mehiläisen työterveyspalvelut, SmartumPay ja paljon muuta!
Tässä avoimet työpaikat tällä hetkellä
Ellei tähän ole listautunut yhtään avointa työpaikkaa, tilaa itsellesi hakuvahti. Kun meille avautuu uusi työpaikka, saat tiedon siitä.
Tietojasi selaavat vain rekrytointiin osallistuvat henkilöt. Tietojen säilytyksessä noudatetaan rekisteriselosteen ehtoja.
Luksiasta valmistuneet
Luksiasta valmistui 503 uutta osaajaa Eniten valmistuneita oli liiketoiminnan koulutuksista. Suurten valmistuneiden alojen joukossa näkyivät myös sähkö- ja automaatioala sekä sosiaali- ja terveysala. Lisäksi kasvatus- ja ohjausalan koulutuksista valmistui paljon uusia...
Lahjoita autosi opetuskäyttöön
Kun auto ei enää palvele liikenteessä, se voi vielä opettaa tulevia ammattilaisia Monen pihan perällä tai hallin nurkassa seisoo auto, jonka tarina liikenteessä on tullut päätökseen. Vaikka auto ei enää olisi ajokuntoinen, siitä voi olla valtava hyöty autoalan...
Kevätkahvituksessa kiitettiin rehtori Markku Loiskekoskea pitkästä työurasta
Luksian henkilöstön perinteinen kevätkahvitus Kahvitus kokosi jälleen väen yhteen päättämään lukuvuotta kakkukahvitarjoilun ja ajankohtaisten kuulumisten merkeissä. Tilaisuudessa kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen summasi kulunutta kevättä, huomioitiin opintoja...
Kevään tarinoita, tapahtumia ja onnistumisia
Kevät 2026 on ollut Luksiassa vauhdikas ja monella tavalla merkityksellinen. Kuluneiden kuukausien aikana on nähty onnistumisia, uusia yhteistyökuvioita, tapahtumia ja hetkiä, joissa opiskelijoiden osaaminen on päässyt esiin. Kevään aikana on kerrottu tarinoita...
Unelmia, uskallusta ja juontamisen taitoa
Sanna Salovaara sparrasi Luksian opiskelijoita Lohjalla Luksiassa valmistaudutaan kevätjuhlaan, jossa Lohjalle lavalle nousevat opiskelijajuontajat Sofia Vuoristo ja Linnea Laitinen. Valmistuvan opiskelijan puheen pitää Anni Ilvonen. Nummelan lavalle nousevat Jasmin...
Taitaja2026-kilpailu on päättynyt
Luksian opiskelijat näyttivät osaamistaan Taitaja2026-kilpailuissa Taitaja2026-kilpailut kokosivat jälleen yhteen Suomen ammattiosaajat, tulevaisuuden tekijät ja eri alojen huippuosaamisen. Tapahtuma houkutteli paikalle noin 50 000 kävijää. Luksian opiskelijat olivat...





