Luksia-päivä ja uusi strategia | Luksia

Katse valoisasti vuoteen 2029

Luksia-päivä kokosi koko henkilöstön saman katon alle pohtimaan, miten Luksian uusi strategia viedään käytäntöön. Päivän aikana vahvistettiin yhteistä suuntaa, me-henkeä ja uskoa siihen, että Luksialla on kaikki edellytykset onnistua myös tulevina vuosina.

Ihmiset istuvat pöytien ääressä.

Luksian henkilökuntaa Luksia-päivässä.

Vetovoimaisuus, vaikuttavuus ja ratkaisukeskeisyys

Kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen avasi Luksia-päivän ja muistutti, että vaikka strategiaa on työstetty pitkään, nyt ollaan vasta lähtöviivalla.

Uusi strategia kiteytyy kolmeen tavoitteeseen:

  • Vetovoimaisuus
    – Luksia on haluttu opiskelupaikka ja kumppani.
  • Vaikuttavuus
    – Koulutus näkyy alueen elinvoimana ja työllisyytenä.
  • Ratkaisukeskeisyys
    – Luksia­lainen löytää ratkaisun, ei jää ongelmaan.

Hakkarainen avasi tavoitteita sekä isossa kuvassa että arjen tasolla:

  • Opiskelijamäärien turvaaminen
  • Tutkintojen suorittaminen
  • Työllistyminen
  • Jokaiselle hakijalle paras mahdollinen etenemispolku

Pidetään valo näkyvissä

Luksian hallituksen puheenjohtaja Pekka Räsänen korosti puheenvuorossaan kahta asiaa:

  • Rehellisyys talouden realiteeteista
    – Sopeuttamisohjelma ei ole kenenkään toivepäätös, mutta edellytys kestävälle tulevaisuudelle.
  • Rohkea katse eteenpäin
    – Uusi strategia on työkalu siihen, että Luksia voi jatkossakin tarjota laadukasta ammatillista koulutusta alueen nuorille ja aikuisille.

Räsänen vertasi strategiaa suunnistukseen ja navigaattoriin. – Jokaisella on oma kompassi taskussa, tai nykyään navigaattori, jota pitää käyttää aktiivisesti, jotta yhteinen suunta löytyy.

Hän nosti esiin myös työelämän toiveen. – Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaus toivotaan entistä vahvemmin Luksian vastuulle. Samalla hän muistutti sisäisten prosessien tärkeydestä. – Kun päätökset tehdään avoimesti ja niissä pysytään, arki sujuu paremmin kaikilla.

Räsäsen puheessa kuultiin myös arjen esimerkki. Yhdeksäsluokkalainen, joka tuli tutustumispäivän jälkeen kotiin, totesi – Wau, Luksia on ihan erilainen oppilaitos kuin luulin. Sinne minä haen. Juuri tällaisia kohtaamisia uusi strategia haluaa vahvistaa.

Kolme henkilöä seisoo ja katsoo kohti näyttämöä.

Timo Hakkarainen, Pekka Räsänen ja Paula Heikkinen. Paula piti huolta tapahtuman kokonaisuudesta varmalla ja ihmisläheisellä otteella.

Kriittiset menestystekijät arjen tekemiseen

Hakkarainen avasi puheessaan myös neljä kriittistä menestystekijää, joiden varaan strategia rakentuu.

  • Uudistuva toimintakulttuuri
    – Emme voi tehdä asioita samalla tavalla kuin ennen ja odottaa eri tulosta. Toimintaa pitää uskaltaa kehittää. Palveluita digitalisoidaan, joustavampia toteutustapoja etsitään ja uusia koulutusratkaisuja rakennetaan.
  • Hyvinvoiva yhteisö
    – Hyvinvointi syntyy toimivasta arjesta. Selkeistä prosesseista, jaetusta vastuusta ja kohtuullisesta työkuormasta. Tavoitteena on, että sekä opiskelijat että henkilöstö kokevat Luksian turvalliseksi ja hyväksi paikaksi olla ja oppia.
  • Vastuullisuus ja kestävä kehitys
    – Ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen vastuu kulkevat käsi kädessä. Jokainen euro pyritään käyttämään mahdollisimman tuloksellisesti. Yksikään opiskelija ei saa jäädä rannalle. Ratkaisu voi olla tutkinto, tutkinnon osa, työpaja, toinen ala tai kumppanin palvelut.
  • Verkostot ja kumppanuudet
    – Yhteistyö jäsenkuntien, työllisyystoimijoiden, yritysten ja muiden oppilaitosten kanssa on avain tulevaisuuden osaamiseen. Tarvittaessa osaamista haetaan kumppaneilta. Luksia ei toimi kuplassa, vaan osana laajempaa verkostoa.

Kehittäminen ei pysähdy

Rehtori Markku Loiskekoski nosti puheenvuorossaan esiin, että vauhti ei ole ollut hidasta. Samalla arjen kehittäminen on edennyt määrätietoisesti.

Hän muistutti erityisesti:

  • Kehittäjäopettajatiimeistä
    – Ovat edistäneet digitalisaatiota ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden tukea.
  • Pedagogisista itsearvioinneista
    – Niiden pohjalta on käynnistetty konkreettisia kehittämistehtäviä.
  • Uusista tuotteista ja toteutustavoista
    – Kuten verkkototeutuksista, jotka tuovat opiskelijoita ympäri Suomen ja jopa Euroopan.

Loiskekosken viesti oli selkeä. – Meillä on monta haastetta edessä, mutta hyvä pöhinä ja osaava porukka. Sillä yhdistelmällä tästä selvitään.

Tuleva rehtori mukana heti alussa

Luksia-päivässä oli mukana myös vuodenvaihteessa aloittava rehtori Pekka Pulkkinen, joka tuli paikalle viettämään lomapäiväänsä.

Pekka korosti puheessaan, että strategia on tiekartta, ei irrallinen paperi. – Sen on tarkoitus näkyä arjessa. Henkilöstö on avain strategian toteuttamiseen. Henkilöstön osaaminen, ideat ja käytännön ratkaisut ratkaisevat, miten hyvin tavoitteisiin päästään.

Pulkkinen tuli Luksia-päivään ennen virallisen pestinsä alkua, koska halusi nähdä Luksian hengen käytännössä. Vetovoima, vaikuttavuus ja ratkaisukeskeisyys ovat hänenkin silmissään oikeita ja ajankohtaisia painotuksia.

Kuva strategiapelistä.

Yksi yhteinen Luksia. Strategiapeli, jota henkilökunta pelasi Luksia-päivän aikana.

Turvallisempi tila ja Luksia-pinssi

Päivän aluksi käytiin läpi myös Luksian turvallisemman tilan periaatteet:

  • Kaikki kohdataan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.
  • Ketään ei syrjitä mistään henkilöön liittyvästä syystä.
  • Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi ja olla oma itsensä.
  • Jokaisella on vastuu omasta toiminnastaan ja velvollisuus puuttua, jos näkee epäasiallista käytöstä.

Luksiamaiseen tyyliin mukaan tuotiin myös pieni, mutta tärkeä symboli. Jokainen sai rintaansa Luksia-pinssin muistuttamaan yhteisestä valosta ja me-hengestä.

Strategiapeli ja yhteinen tekeminen jatkuvat

Luksia-päivä ei ollut vain puheita lavalta, vaan myös yhdessä tekemistä. Puheiden jälkeen henkilöstö syventyi strategiapeliin, jonka avulla uutta strategiaa työstettiin omiin tehtäviin ja arjen valintoihin sopivaksi.

Päivä päättyi siihen ajatukseen, jolla se alkoi. Strategia ei ole johdon projekti, vaan meidän kaikkien yhteinen suunta.

Vetovoimaisuus, vaikuttavuus ja ratkaisukeskeisyys rakentuvat jokaisessa kohtaamisessa. Opiskelijoiden, kollegoiden, kumppaneiden ja kuntalaisten kanssa.

👉 Lisäkuvia tapahtumasta