Syyskuu 2026
Japanilaisvieraat tutustuivat sote-alan koulutukseen Luksiassa
Luksian Nummelan kampukselle saatiin kansainvälisiä vieraita, kun 20 hengen ryhmä Japanista tutustui suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen ja erityisesti sosiaali- ja terveysalan opiskeluun.
Vierailun ohjasi Luksian sote-alan opettaja Katri Thurman. Kierros alkoi tutustumalla Nummelan kampukseen ja sen eri koulutusaloihin. Monialainen ammatillinen oppilaitos herätti vieraissa kiinnostusta, sillä Japanissa vastaavanlainen koulutusmalli ei ole samalla tavalla tuttu.

Suomalaista lähihoitajakoulutusta käytännössä
Sote-alalla vieraat tutustuivat opetukseen ja erilaisiin oppimisympäristöihin. Kierroksella nähtiin muun muassa Kasvun luokka, simulaatiotila, lääkerobotti Evondos, simulaationukke sekä hoidon ja lääkehoidon opetustiloja.
Samalla keskusteltiin suomalaisesta lähihoitajakoulutuksesta. Suomessa lähihoitaja suorittaa 180 osaamispisteen ammatillisen perustutkinnon, joka kestää yleensä noin kolme vuotta. Koulutukseen kuuluu paljon työelämässä oppimista. Lähihoitaja voi työskennellä esimerkiksi kotihoidossa, hoivakodissa, sairaalassa, vammaispalveluissa tai lasten ja nuorten parissa.
Suomalaisessa koulutuksessa lähihoitaja voi myös suuntautua eri osaamisaloille, kuten ikääntyneiden hoitoon ja kuntoutumiseen, lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon, mielenterveys- ja päihdetyöhön, sairaanhoitoon, suunhoitoon, vammaistyöhön tai perustason ensihoitoon.
Opiskelijat mukaan keskusteluun
Vierailuun osallistuivat myös Luksian Kotihoidossa toimimisen monimuoto-opiskelijat. He kertoivat omista opinnoistaan ja suomalaisesta hoitajakoulutuksesta sekä vastasivat vieraiden kysymyksiin. Opiskelijoiden tapaaminen oli suunniteltu osaksi vierailua, jotta vieraat pääsivät kuulemaan koulutuksesta myös opiskelijoiden näkökulmasta.
Japanilaisryhmän osallistujat työskentelivät hoitoalalla. Keskustelua syntyi myös Suomen ja Japanin koulutusjärjestelmien eroista ja hoitoalan erilaisista työnkuvista.

Toinen vierailu Suomeen
Ryhmää johti Kyoko Mataki, Tosetsukain hallituksen puheenjohtaja. Tosetsukai on Japanissa toimiva sosiaalihuoltoalan organisaatio, jonka toimintaan kuuluu muun muassa lasten päivähoitoa ja vanhustenhoitoa. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun Mataki toi ryhmän Suomeen tutustumaan suomalaiseen sosiaali- ja terveysalaan.
Ryhmän oppaana toimi Kumiko Hiltunen. Vierailun järjestelyissä olivat mukana myös Hoitajasi Oy:n ”Seikku” ja Jaana.
Luksia oli yksi ryhmän vierailukohteista päivän aikana. Nummelasta matka jatkui Espoon sairaalaan tutustumaan saattohoitoon ja palliatiiviseen hoitoon sekä myöhemmin Vantaalle hoivakotiin.
Lyhyeenkin vierailuun mahtui paljon keskustelua, kysymyksiä ja kokemusten vaihtoa. Samalla saatiin kiinnostava kurkistus siihen, miten hoitoalan koulutus ja työ eroavat Suomessa ja Japanissa.






