Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Osaamisen tunnistaminen ja Osaamo

Aiemmin hankittu osaaminen, joka liittyy yhteisiin tutkinnon osiin (yto-opinnot) voidaan tunnustaa osaksi tutkintoasi. Osaamisen tunnustamisella tarkoitetaan sitä, että ei tarvitse opiskella uudelleen sellaisia asioita, jotka on aiemmin jo opiskellut, jos aikaisempien opintojen sisällöt ovat samoja kuin nykyisten opintojen ja jos opiskelija vieläkin osaa aikaisemmissa opinnoissa opiskelemansa asiat. 

Opinto-ohjaajat ja yto-opettajat käsittelevät opiskelutodistuksesi ja tekevät tunnustamiset sekä pakollisista että valinnaisista yto-opinnoista. Myönteinen päätös näkyy arviointina opintosuoritusotteella. Kielteinen päätös näkyy Wilmassa tulosteella Suunnitelma osaamisen hankkimiseksi ja osoittamiseksi, koonti. 

Mikäli osaamista pitää täydentää tai osoittaa näytössä tai jos osaaminen edellyttää lisäselvitystä (dokumentteja, testi, haastattelu tms.), on yto-opettaja sinuun yhteydessä. Yto-opettaja kirjaa suunnitelman HOKSin kohtaan 6: Suunnitelma osaamisen hankkimiseksi ja osoittamiseksi.  

Yto-opettajat kutsuvat Osaamoon sellaiset opiskelijat, jotka on tavattava haastattelun tai testin merkeissä tai jos osaamista on osoitettava muulla tavoin todistusdokumenttien sisältämän tiedon täydentämiseksi (kun dokumentit eivät ole riittäviä osaamisen todentamiseksi). Huom! muutos Osaamo-menettelyssä: Osaamoon mennään jatkossa vain yto-opettajan kutsusta.  

Täydennettävät opinnot (kun opiskelijalla on osittain kattavia aikaisempia suorituksia): Yto-opettajat kutsuvat pajoihin (opiskelijan oman ryhmän työjärjestyksen mukaiseen yto-pajaan) tai verkko-opintoihin sellaiset aikaisempia opiskelutodistuksia omaavat opiskelijat, joilla on täydennettävää.    

Kokonaan suoritettavat opinnot (aikaisemmassa suorituksessa ei ole vastaavuutta tai osaamista ei voida katsoa ajantasaiseksi): Tutkinnonohjaaja tekee opiskelijan kanssa suunnitelman kokonaan suoritettavista opinnoista.   

Muun kuin opiskelutodistuksiin perustuvan osaamisen (esim. työkokemus, harrastukset, korttikoulutukset) tunnustamista haetaan Wilmassa olevalla lomakkeella. Lomake löytyy Wilmasta >Hakemukset ja päätökset >Luo hakemuksia ja päätöksiä >Osaamisen tunnustamisen yhteydenottolomake. Lähetä lomake sen kampuksen opettajalle, jolla opiskelet ja siitä opinnosta, johon osaamisesi liittyy. Yhtyesopettajat löytyvät sivun oikeasta laidasta erillisestä pdf-liitteestä. Yto-opettaja käsittelee hakemuksen, minkä jälkeen saat Wilmaan päätöksen hakemuksestasi. Tämän jälkeen opettaja on sinuun yhteydessä ja joko ohjaa täydentämään osaamista tai antamaan näytön arvosanan saamiseksi.  

Mikäli haluat korottaa tunnustetun opinnon arvosanaa tai suorittaa sen kokonaan uudelleen, keskustele asiasta tutkinnonohjaajasi kanssa. Hän neuvoo, miten sinun tulee toimia. 

Muistathan osallistua opinto-ohjaajan järjestämään osaamisen tunnustamisen infotilaisuuteen, joita järjestetään noin kerran kuukaudessa. Ajankohdasta ilmoitetaan Wilman tiedotteissa.  

Opiskelija tekee opiskelusuunnitelman (HOKS) oman tutkinnonohjaajan kanssa. HOKSissa huomioidaan tunnustetut opinnot ja yto-opettajien tekemät suunnitelmat. Opiskelija keskustelee tutkinnonohjaajan kanssa myös muusta osaamisesta, jota voidaan hyödyntää tutkinnossa.  

Vuoden 2023 Osaamopäivät Lohjalla ja Nummelassa (mennään kutsusta): 

  • 20.1. 
  • 8.2. 
  • 3.3. 
  • 31.3. 
  • 5.5.  
  • 25.8. 
  • 15.9. 
  • 6.10. 
  • 27.10. 
  • 1.12. 
Lisätietoa ja apua saat omalta tutkinnonohjaajaltasi ja YTO-opettajilta.