Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
katse tulevaisuuteen 6

Opintososiaaliset etuudet

Ateriaetu perustutkintoa suorittavalle päätoimiselle opiskelijalla 

Koulupäivinä opiskelijalla on oikeus maksuttomaan lounaaseen. Lounas kuitataan Kela-kortin, ajokortin tai muun henkilökortin avulla. 

Opintotuki

Opintotuki koostuu opintorahasta ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintotuen myöntämisperusteita ovat oppilaitokseen hyväksyminen, päätoiminen opiskelu ja taloudellisen tuen tarve. Opintotukihakemuksia ja esitteitä saa opintotoimistoista ja Kelan toimistoista. Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakukuukauden alusta. Hakemus jätetään opintotoimistoon tai Kelan paikallistoimistoon.

Opintoraha maksetaan vain kalenterikuukaudelta, jossa on 18 opiskeluaikaan kuuluvaa päivää. Opintorahaa voi hakea jo vaikka ennen opintojen alkua. Opintorahahakemuksen voit tehdä sähköisesti Kelan asiointipalvelussa. Opintotukihakemuksen saa myös Kelan toimistosta tai opintotoimistosta, joihin voit myös palauttaa täytetyn hakemuksen. Muistathan, että sinun on itse ilmoitettava olosuhdemuutoksistasi Kelaan!
Lisätietoja opintososiaalisista etuuksista http://www.kela.fi/opintotuki

Opintolainan valtiontakaus myönnetään pääasiassa opiskelijalle, joka saa opintorahaa. Opintolaina nostetaan neljässä erässä ja opiskelija maksaa opiskeluaikana osan korosta itse. Voit nostaa opintolainan lukuvuoden aikana yleensä kahdessa erässä. Saamassasi opintotukipäätöksessä kerrotaan opintolainan nostoerät ja niiden ensimmäiset ja viimeiset nostopäivät. Nostopäivistä ei voi poiketa. Selvitä pankistasi, miten voit nostaa haluamasi lainat tilillesi.

Kelan koulumatkatukea voi saada päivittäisten koulumatkojen kustannuksiin, kun opiskelee päätoimisesti ammatillisessa oppilaitoksessa tai lukiossa. (Päätoimisuus tarkoittaa, että opiskelupäiviä on kuukaudessa yhtäjaksoisesti vähintään 18 ja lisäksi kalanterikuukaudessa on oltava vähintään 18 tukeen oikeuttavaa päivää.)

Koulumatkalla tarkoitetaan opiskelijan asunnon ja oppilaitoksen/työssäoppimispaikan välistä matkaa. Opiskelija on oikeutettu koulumatkatukeen, kun yhdensuuntainen koulumatka on vähintään 10 km. Pääsääntöisesti opiskelija käyttää koulumatkaansa joukkoliikennettä (linja-auto/juna) ja ostaa Matkahuollosta tai VR:ltä halvimman kuukausilipun tuettuun hintaan oppilaitoksen opintotoimistosta saatavalla ostotodistuksella.

Kela voi myöntää koulumatkatukea omaa matkustustapaa (esim. oma auto) käyttävälle vain tietyissä tilanteissa.

Tuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemiskuukautta edeltävän kuukauden alusta. Hakemuksia saa opintotoimistosta tai Kelan paikallistoimistosta. Hakemus jätetään oppilaitokseen, josta se toimitetaan Kelaan. Lisätietoja saa opintotoimistosta, kuraattorilta tai Kelasta (http://www.kela.fi/koulumatkatuki). Koulumatkatukikortin viimeinen latauspäivä on keväisin. Tarkista päivämäärä opintotoimistosta tai Kelan sivuilta www.kela.fi

Aikuiskoulutustuella ja siihen liittyvällä opintolainan valtiontakauksella tuetaan työssä olevien palkansaajien ja yrittäjien omaehtoista ammatillista koulutusta. Aikuiskoulutustuen myöntäminen edellyttää opintovapaata ansiotyöstä sekä ansionmenetystä koulutusajalta. Lisätietoja aikuiskoulutustuesta saa Koulutusrahaston verkkosivuilta www.koulutusrahasto.fi

Asuminen ja asumistuki

Opiskelijat, joiden koulumatka on hankala tai liian pitkä päivittäiseen kulkemiseen, voivat hakea asuntolapaikkaa Lohjalla sijaitsevasta opiskelija-asuntolasta. Asuminen on maksutonta. Opiskelija maksaa korvausta aamupalasta (ma-pe) ja päivällisestä (ma-to).

Asuntolapaikasta voi kysellä suoraan asuntolasta, Toivonkatu 4, 08100 Lohja, puh. 044 369 6669 tai opintokuraattorilta.

Opiskelijat voivat hakea vuokra-asuntoa Lohjalta tai Nummelasta (Kiinteistö Oy Luksian opiskelija-asunnot). Asuntoihin hakeminen tapahtuu Länsi-Uudenmaan Isännöintipalvelu Oy:n kautta.

Vuokra-asuntoihin ovat etusijalla pitkämatkalaiset täysi-ikäiset opiskelijat. Vuokralla-asujat voivat saada asumistukea, Kela.fi.

Opiskelijakortit

Opiskelija voi hankkia Matkahuollon ja VR:n yhteisen opiskelijakortin Matkahuollon toimipaikoista, lippuja myyviltä Matkahuolto-asiamiehiltä tai VR:n lipunmyynneistä. Kortti on maksuton, mutta siihen on ostettava 10 euron hintainen, voimassaoloa osoittava lukukausi- tai lukuvuositarra.

Korttia varten tarvitaan yksi passikuva sekä Matkahuollon ja VR:n yhteinen opiskelijatodistus, jonka voi tulostaa tai pyytää Matka- huollon toimipaikoista tai oppilaitoksesta. Opiskelijatodistus täytetään, minkä jälkeen siihen pyydetään varmennus oppilaitoksen opintotoimistosta. Kortin ja tarran voi hankkia mihin aikaan vuodesta tahansa.

Alle 17-vuotias ei tarvitse VR-korttia, vaan voi matkustaa juniorilipulla puoleen hintaan. Oppilaitoksella ei ole omaa opiskelijakorttia. Kortin voi hankkia opiskelijajärjestön kautta. Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saa oppilaitoksen opintotoimistosta tai osoitteesta www.sakkinet.fi ja www.osku.fi

SAKKI-opiskelijakortti

Ammattiin opiskelevat voivat hankkia opiskelijajärjestö SAKKIn vihreän opiskelijakortin. Se oikeuttaa erilaisiin alennuksiin, esimerkiksi liikennevälineissä ym. Lisätietoja www.sakkinet.fi

OSKU-opiskelijakortti

Suomen Opiskelija­-Allianssi – OSKU ry on amisten itsensä omistama ja perustama valtakunnallinen opiskelijaliitto, jonka jäsenyys on avain Suomen parhaaseen amisyhteisöön ja edullisempaan opiskelijaelämään. Jäsenyyden merkiksi saat virallisen AMIS-opiskelijakortin, jolla todistat opiskelijastatuksesi niin raiteilla kuin kaupoissa ja kahviloissakin.

AMIS-opiskelijakortti on Suomen Opiskelija­-Allianssi – OSKU ry:n jäsenkortti, jonka kelpoisuus uusitaan vuosittain lukuvuositarroilla. Opiskelijakortin hinta on vuosittain 16 euroa.