Vuoden artesaani Jenni Vanhanen opiskelee Luksian Yksinyrittäjäakatemiassa Yrittäjän ammattitutkintoa
Nykyinen vihtiläinen, alkujaan satakuntalainen Vuoden Artesaaniksi 2019 valittu Jenni Vanhanen kertoi oman yrittäjätarinansa Luksiassa käynnissä olevassa Yksinyrittäjäakatemiassa. Valinta vuoden artesaaniksi tuli omalla innovaatiollaan eli ryijynvalmistusohjelmistolla, jonka hän on ideoinut ja luonut Iltamaa-yrityksessään. Yritys on perustettu kolme vuotta sitten. Yrityksen liikeidea on suunnitella ja tuottaa ryijyjen tekoon tarvittavia materiaalipaketteja, kurssittaa ryijyjen tekemistä ja myydä valmiita ryijypaketteja kaikille ryijyn tekemisestä kiinnostuneille.
Ryijynsuunnitteluohjelmiston avulla Vanhanen valmistaa ryijyjä valokuvista tai piirroksista: Olen ammatiltani it-alan ratkaisuarkkitehti. Työssäni olen suunnitellut nostureitten huolto-ohjelmistoja Konecranesilla. Ammattini kautta ymmärrän, miten ohjelmistojen avulla voidaan konseptoida erilaisia asioita ja tuotteita sekä ymmärrän myös, mikä on mahdollista toteuttaa ja mikä ei erilaisten ohjelmiston avulla. Sain Business Finlandin innovaatiosetelin, jolla pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan ideaani. Minulla oli ulkopuolinen konsultti rakentamassa ja koodaamassa palvelua, Jenni taustoittaa itseään ja tarinaansa.
Tuotekehitys on haasteellista
Yksinyrittäjäakatemiassa Jenni Vanhanen jakoi muille yrittäjyyttään kehittämässä olleille omasta yritystoiminnasta, tuotekehityksestä ja niihin liittyvistä haasteista. Varsinainen ryijyn tekoon tilattava paketti on hinnaltaan kahdestasadasta eurosta ylöspäin. Paketti sisältää materiaalit ja ohjeet ryijyn valmistukseen. Ennen paketin saamista, on asiakas voinut toimittaa Jennille haluamansa kuvan tai piirroksen ryijyä varten. Ohjelmiston avulla hän piirtää mallin valmiiksi ja erilaisten laskentakaavojen avulla laskee tarvittavat materiaalit ja tuottaa ohjeet. Asiakkaalla on mahdollisuus prosessin aikana vaikuttaa paketin visuaaliseen ilmeeseen ennen ryijynvalmistuspaketin syntymistä.
Paketin myyminen on sangen haasteellista, asiakkaat eivät välttämättä rohkene ostaa isoa, hintavaa pakettia tietämättä miten onnistua ryijyn valmistuksessa. Kysynnän luominen on kohtuullisen haastavaa ja tärkeää, mainitsee Vanhanen omasta haasteestaan yrittäjänä.
Tästä syystä olen kehittänyt miniryijypaketin, joka sisältää periaatteessa samoja elementtejä kuin iso ryijypaketti. Asiakkaat voivat siis itse kokeilla ryijyn tekoa huokealla, kympin maksavalla ryijypaketilla. Oikeastaan ryijyn ompeleminen on varsin helppoa. Vaikka nelivuotias oppii tekniikan, kuinka ommella pohjakankaaseen. Kokeilun jälkeen asiakkaat saattavat nähdä sosiaalisessa mediassa upeita, muilta asiakkailta valmistuvia ryijyjä ja jossain kohtaa ryhtyvät tekemään tällaisen ison ryijyn itse, kertoo Vanhanen liiketoiminnastaan ryijyjen parissa.
Yritystoiminnan läpilyönti tapahtui Tampereen kädentaitomessuilla
Tittelin voitettuaan Vanhanen sai mahdollisuuden osallistua Tampereen kädentaitomessuille omalla ständillä. Kädentaitomessut ovat vuosittainen käsityöalan suurin tapahtuma. Tapahtuma kerää noin 55 000 tuhatta kädentaidoista kiinnostunutta kävijää yhteen.
Tavoitteena oli tehdä ständistä mahdollisimman täydellinen, sillä tämä tilaisuus oli ainutlaatuinen sisääntuloa tähän kohderyhmään, hän kertaa markkinoinnin merkityksestä yritystoiminnan tietoisuuden levittämiseen ja jatkaa: Paneuduin tapahtuman osallistumiseen huolella, minulla oli valokuvauksen ja esillepanon ammattilaistiimi mukana rakentamassa ständiä. Lisäksi olin tuottanut matkailijoille suunnatun videon ammattilaistuotantona sekä käytin viestintätoimistoa esitteen suunnittelussa ja tuotannossa. Esitteet jaettiin loppuun ja uusintapainos painettiin nopealla aikataululla. Messut osoittautuivat menestyksellisiksi markkinoinnin näkökulmasta ensikertalaiselle.
Yksinyrittäjäakatemiasta ohjausta liikeidean kehittämiselle
Opiskelustaan Luksian Yksinyrittäjäakatemiassa Vanhanen nostaa koulutuksen sisällöt tärkeimmiksi elementeiksi. Koulutus ohjaa loistavasti liikeidean kehittämiselle ja ajankäytön suunnittelulle. Opiskeluryhmä on inspiroiva, täällä kuulee erilaisia tarinoita yrittäjyydestä. Lisäksi koulutukseen osallistuu paljon tuttuja yrittäjiä, mutta myös samalla syntyy uusia kontakteja, hän summaa koulutuksen antia itselleen.
Yksinyrittäjäakatemia on noin puolistoista vuotta kestävä yrittäjälle maksuton koulutusohjelma, jossa yrittämisen keskeisiä asioita käsitellään yksinyrittäjän näkökulmasta. Kouluttajina toimivat Uudenmaan Yrittäjien jäsenyrittäjistä valitut sekä Luksian kouluttajat yhdessä.
Kokoontumisia on kuukausittain ja niiden tarkoitus on koota yksinyrittäjät yhteen oppimaan keskustelevien luentojen, vertaispuheenvuorojen ja workshoppien avulla, kiteyttää koulutusohjelmaa yrittäjäkoulutuksesta vastaava Suvi Eriksson Luksiasta. Eriksson antaa mielellään myös lisätietoja ko. koulutuksesta (suvi.eriksson@luksia.fi).
Ns. missivuosi edessä
Ensi vuonna aloitan projektin, jossa teen ohjeistuksesta saavutettavan. Tavoitteena on, että esimerkiksi kehitysvammaiset tai sokeat pystyisivät myös saamaan ohjeistuksen, jonka avulla voi valmistaa ryijyn, jos ei itse pääse tai kykene osallistumaan ryijynvalmistuskurssille, kertoo Vanhanen tulevaisuuden suunnitelmistaan. Tarkoituksena on tuottaa myös verkkosivuille ja Youtube-kanaville palveluita, jotka ovat levitettävissä ja jotka skaalautuvat kenelle tahansa, minne tahansa.
Toinen iso haaste on toteutumassa Amerikkaan suunnatun ensimmäisen ryijykirjan muodossa. Ryijyohjeita ja -kuvia sisältävä kirjan on kirjoittanut kirjailija Melinda Byrdin ja Vanhanen on toiminut asiantuntijana kirjaprojektissa. Vanhasen tunnettu Aapo-ryijy seikkailee myös kuvana kirjassa.
Muut Amerikan valloitussuunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta Vanhanen on ollut jo yhteydessä Kauppakamariin ja kurssittautunut myös niille markkinoille vaadittavin yritys- ja markkinointiopein.
”Varsinaiseksi missivuodeksi näyttäisi tuleva vuosi muodostuvan, naurahtaa Vanhanen silmät tuikkien koko energisellä olemuksellaan ja vahvistaa löytäneensä oman intohimonsa. Säännöllinen päivätyö on jäämässä taakse ja Vanhanen heittäytyy rohkeasti yrittäjäksi ensi vuoden puolella yhdistäen vanhan ja uuden osaamisensa oivallisesti yhteen.
Erilaiset käsityötekniikat ovat odotettavissa nouseviksi ja isoiksi trendeiksi. Ryijyt mielletään vahvasti suomalaisiksi, Suomessa niissä piilee pitkät perinteet. Omalla panoksellani haluan muuttaa käsityölaisimagoa, ettei se ole pelkästään mökin nurkassa pientä näpertämistä vaan voi olla ihan oikeasti isoa ja Suomesta ulos vietävää taitoa, valaisee Vanhanen omaa yrittäjyysvisiotaan puhuessaan Yksinyrittäjäakatemiassa Luksiassa.
Teksti ja kuva: Eija Lilja-Vuori, viestintäasiantuntija, Luksia