Työllistyin ensimmäiseen työssäoppimispaikkaani
Kiinnostuin aikuisopiskelusta ja sen vapaasta ja omatoimisesta tyylistä. Valitsin tarjoilijan ammattitutkinnon avartaakseni asiakaspalvelutaitojani lisää. Olen alanvaihtaja. Suoritin parturikampaajan perustutkinnon Luksiassa, joten halusin jatkaa myös siellä kannustavan ja opettavan ympäristön vuoksi. Tarjoilijaksi opiskelu on antanut minulle paljon. Selvitin oman opiskelutyylini, kuinka pystyin keskittymään ja miten muistin kaiken oppimani. Se oli suuri AHAA-elämys. Luokkakavereihin oli helppo tutustua kun oli vain oma itsensä ja avoin uusille ihmisille ja ystäville. Opettajat kannustivat ja auttoivat opiskelujen eri vaiheissa ja laadimme oman henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, joka auttoi tutkinnonsuorittamisen osa-alueissa.
Kiinnostavaa alaa on hauska opiskella. Työllistyin ensimmäiseen työssäoppimispaikkaani, jossa tein töitä koulun ohella, nyt olen määräikaisena. Erilaiset työssäoppimispaikat olivat avartavia ja opettavaisia. Oli hauskaa nähdä baariympäristö tarjoilijan näkökulmasta ja olla itse tiskin toisella puolella. Opiskeluja aion vielä jatkaa ja kouluttautua lisää esimerkiksi baristaksi.
Enna Andersson, tarjoilija