Sanyan palanut pizza
Haastattelimme vihtiläistä yrittäjää Sanya Saarista
Kirjoittanut: Nelly Selenius ja Emilia Pohjanväre
Sanya Saarinen on vihtiläinen yrittäjä. Sanya auttaa yrityksiä löytämään oman tyylinsä viestinnässä sosiaalisen median kanavissa, sekä mukauttamaan liiketoimintaansa digitalisoituvan maailmamme edellyttämiin raameihin.
Sanya työskenteli pitkään hotellissa palkkatöissä. Sanya jäi vanhempain vapaalle ja silloin hänellä oli paljon aikaa miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Sanya oli jo pitkään miettinyt, että perustaisi yrityksen. Yhtenä päivänä Sanya oli lukemassa Katleena Kortesuan kirjaa. Hänellä oli pakaste pizza samaa aikaa uunissa. Sanya unohti pizzan uuniin ja pizza paloi. Hän sen jälkeen postasi twitteriin vitsi mielessä ja täggäsi Katleenan. Katleena sen jälkeen otti yhteyttä Sanyaan ja lähetti hänelle kirjan nimeltä käytännön käsikirja kouluttajalle. Sanya ajatteli tätä universumin merkkinä ja alkoi heti suunnittelemaan yritystä.
Sanyan peruspäivä alkaa sillä, että hän herää klo 8–9 aikaan ja aamu alkaa sillä, että hän lukee kirjaa ja aloittaa etätyöt. Koulutuspäivänä hän menee toimistolle, mutta muuten tällä hetkellä hän on etätöissä.
Sanya päivittää aktiivisesti sosiaalista mediaa, mutta osan some hommista hän on ulkoistanut. Videot ja tekstit hän tekee itse, mutta muut hän on ulkoistanut. Hän päivittää sosiaalista mediaa lähes päivittäin, mutta sanoi, että voisi olla aktiivisempikin.
Vuosikellon mukaan hoidetaan muut markkinointi toimenpiteet.
Yrittäjyys näkyy Sanyan arjessa siten, että hän tekee 8-16 töitä ja muuten hänellä on omaa aikaa. Hän kertoo, että näin etäaikana on haastavaa työn ja vapaa-ajan erottaminen.
Top 5 vinkkiä yrittäjille Sanyan mielestä kannattaa verkostua ja ottaa hyvät digityökalut käyttöön. Oman ammattitaidon päivittäminen ja itsensä eteenpäin kehittäminen on myös tärkeää. Oman elämänhallinta on ehdottomasti tärkeää yrittäjän elämässä ja se että ei ota stressiä asioista mihin ei vaikuttaa.
Sanya kertoo tekevänsä jatkuvasti yhteistöitä tiiminä tai ohjaa työtä jollekin muulle yrittäjälle. Yritys Vihti ry järjestää etäkahveja ja rakentaa yhteistyö kuvioita.
Sanyan isoin Tulevaisuuden tavoitteita on, että alkaisi syntymään pieniä someleontteja eli muutkin alkaisivat tekemään samanlaisia hommia kuin Sanya. Sanya haluaa myös pystyä elää omalla liiketoiminnalla ja tulevaisuudessa työllistää muita.