Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
Pintakaesittely opiskelijat 2

Maalausurakka valmistui

Viiden rivitalon maalausurakka valmistui Lohjalla

Luksian pintakäsittelyalan opiskelijat ovat saaneet valmiiksi tänä syksynä asunto-osakeyhtiö Lohjan Rajapartionkaaressa mittavan ulkomaalauskohteen. Kohteessa on työskennelty kolmena syyslukukautena, silloin kun sää on sallinut. Pitkäksi venähtänyt urakka-aika on peräisin opetussuunnitelman tarpeista ja siitä on ollut tilaajan kanssa hyvä yhteisymmärrys. Varsinainen saneerausmaalauskohde on koostunut viidestä puupintaisesta rivitalosta sekä muutamasta ulkorakennuksesta.

Tilaajat olivat tyytyväisiä

Tilauksen tekemisen aikaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Risto Selin, nykyinen puheenjohtaja Raimo Säynäjäkoski ja isännöitsijä Mika Holmström, Isännöinti Holmströmistä hyrisivät tyytyväisyyttään. ”Iso urakka on saatu päätökseen ja ilman yhtä valituksen sanaa”, totesivat tilaajat ja jatkoivat: ”Pidempään aikatauluun sitouduttiin. Se toi mukanaan sen, että vain yksi tai kaksi rivitaloista oli kerrallaan maalauksen kohteena. Kaikkia asukkaita ei siis rasitettu samanaikaisesti. Nyt talot on maalattu ja seuraava huoltomaalaus on luultavasti edessä vasta 15 vuoden kuluttua, koska työn jälki on ollut niin hyvää. Jos aloittaisimme urakan uudelleen, emme harkitsisi tällä kokemuksella muuta kuin Luksiaa.”
Opiskelijat saivat kiitosta tilaajilta myös hyvästä käytöksestä. ”Hyvän päivän toivotukset saattoivat tulla suusta montakin kertaa päivässä”, totesivat puheenjohtajat.


Opiskelijoiden päivät kuluivat nopeasti

Opiskelijoiden mielestä työmaakokemus oli mukavaa hommaa, kun kelit se sallivat. ”Saatiin olla ulkona”, totesivat nyt kolmatta vuottaan opiskelevat Joel Marttinen ja Risto Marttala. ”Meidän osaltamme projekti kesti kaksi kuukautta viime syksynä. Työmaalla päivät menivät nopeasti, saatiin näkyvää aikaan  ja palautetta tuli oikeista töistä.”

Työmaalla opitaan laatua, tekniikkaa ja vuorovaikutustaitoja

”Työmaalla ovat olleet ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat sekä ohjaavat opettajat”, kertoo pintakäsittelyalan lehtori Timo Paloranta ja jatkaa: ”Opiskelijat ovat tehneet työtä opintoalan opettajien ohjeistuksen ja annetun työselityksen mukaisesti. Jokaisen erillisen työvaiheen päätyttyä työn jälki on tarkistettu ja siitä on annettu palaute. Vasta sen jälkeen on siirrytty seuraavaan työvaiheeseen. Tällä menettelyllä opetetaan opiskelijoille näkemys laadukkaasta työn jäljestä ja samalla asiakkaalle varmistuu tilausta vastaava lopputulos.”

Telinerakentaminen, henkilönostimen käyttö sekä työturvallisuuskoulutus on saatu osin integroitua hyvin työmaaolosuhteisiin. Nämä elementit tekevät opiskelijoille työmaaopetuksesta entistä kiinnostavamman.

”Nuoret ovat hankkineet työelämässä tarvittavia vuorovaikutustaitoja ryhmä- ja parityöskentelyn aikana. Myös läheiset asiakaskontaktit ja palautteet taloyhtiön asukkaiden kautta ovat tuoneet työlle enemmän motivaatiota ja sisältöä”, toteavat Timon kollegat Ari Lindroos ja Sampo Ahola.

Työmaakokemuksilla alueen elinkeinoelämän palvelukseen 

”Joillekin opiskelijoille tämä urakka on ollut ensimmäinen kosketus työelämään, maalausalaan sekä asiakaspalveluun”, kertoo Timo Paloranta ja jatkaa: ”Luksian pintakäsittelyala on tullut tutuksi vuosikymmenten ajan monelle lohjalaiselle asiakastöistään ja näkyvyydestä katukuvassa. Näiden asiakastöiden kautta useat pintakäsittelyalan entiset opiskelijat ovat tätä kautta löytäneet työelämän ja toimivat talousalueella alan työtehtävissä ja yrittäjinä.”