Pirkko Kemppaisen ammatti vastaa odotuksia
Pirkko ei erittele tehtäviään, sillä hänen mielestään töissä kannattaa tehdä monipuolisia asioita. Esimerkiksi sekä miesten että naisten hiusten leikkuun hän tekee yhtä mielellään.
- Ammatissa voi toki valita, mihin suuntautuu, mutta minulle sekä kampaajan että parturin työssä toimiminen on vaihtelua, eri tehtävät kiinnostavat.
Työn edellyttämä asiakaspalvelu on yksi kampaamoalan positiivisista vaatimuksista.
- Tässä ammatissa on paljon vuorovaikutusta asiakkaan kanssa. Pidän siitä, kun saan luvan tai melkein vapaat kädet suunnitella leikkauksia ja värejä.
Kampaajalla on, Kemppaisen mukaan, hyvä olla ammatissa vaadittavia ominaisuuksia: - Sosiaalinen, avoin ja positiivinen ihminen viihtyy paremmin. Täytyy olla kykyä hahmottaa ja halua tehdä kaunista, hän miettii.
Heti valmistumisen jälkeen Kemppainen löysi työpaikan Salon Klipsistä, Lohjalta. Nyt hän on yksi liikkeen esimiehistä. Samankaltaisissa tehtävissä toimii myös hänen silloinen opiskelijakaverinsa. Yhteydet koulumaailmaan ovat säilyneet. - Kouluttauduin Luksiassa työssäoppimisen ohjaajaksi. Koulutus kestää pari päivää. Harjoittelevista opiskelijoista on kiireapua täällä meillä. Heillä on alalta tuoretta tietoa.
Kemppainen ei valmistumisensa jälkeen yllättynyt työelämästä. Hän tiesi millainen työpaikka kampaamo tulisi olemaan. - Jo opiskelijana on päästävä laittamaan oma luovuutensa peliin. Sitä varten tarvitaan ohjaajia ja työssäoppimispaikalla oikeita asiakkaita. Oma asiakaskunta karttuu sitten työssä vuosien varrella.