Erasmus+ vaihdossa koronan aikaan, osa 1: Baskimaa-Lohja-Baskimaa
Nerea Labandera, ohjelmistoalan opiskelija San Sebastianista, Espanjasta saapui Luksian kautta Erasmus+ vaihtojaksolle Lohjalle helmikuun lopulla. Hän aloitti työskentelyn lohjalaisessa yrityksessä Evifinillä automaattisen tunnistuksen ja tiedonkeruun IT-projektien parissa, mutta joutui koronapandemian vuoksi palaamaan kotimaahansa vain muutaman viikon jälkeen. Kuinka sitten kävikään? Nerea ja hänen ohjaajansa, Evifinin omistaja Per Lindberg kertovat kokemuksistaan.
Nerea viimeistelee Espanjassa Zubiri-Manteon oppilaitoksessa ylempää ammatillista tutkintoa ohjelmistokehittäjänä. Hän lähti vaihtoon Suomeen, koska oli aina halunnut kokeilla ulkomailla asumista ja tutustua siten muihin kulttuureihin ja tapoihin toimia.
Evifinillä Nerealle oltiin todella mukavia ja kärsivällisiä selittämään asioita, joita hän ei heti ymmärtänyt. Vaihtojakso päättyi kuitenkin harmillisesti ennen aikojaan.
”Lohja on melko pieni kaupunki, ja vaikka melkein kaikki puhuvat englantia, oli vaikea tutustua ihmisiin. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, miten lähes kaikki Suomessa olivat aina niin kohteliaita ja ystävällisiä. Kävin viikonloppuisin Helsingissä tapaamassa Suomessa vaihdossa olevaa opiskelukaveriani. En oikein ehtinyt edes sopeutua vielä Suomeen, kun jouduin jo kolmen viikon jälkeen palaamaan takaisin Espanjaan,” Nerea kuvailee.

Nerea tutustumassa Helsinkiin vaihtojaksollaan. Kuva: Nerea Labandera.
Etätöissä Espanjassa
Muutamassa viikossa Per oppi jo tuntemaan Nerean vahvuudet ja osaamisen. Evifinin toimintatavat olivat myös tulleet tutuiksi Nerealle. Viedessään Nereaa Helsinki-Vantaan lentokentälle Per ehdottikin, että he voisivat jatkaa yhteistyötä etänä. Tämä tapahtui juuri ennen kuin yli miljoona suomalaista siirtyi etätöihin. ”Etätyö on itselle aiemmasta työurasta tuttua, joten ei tuntunut mitenkään kummalliselta ehdottaa sitä,” Per toteaa.
Nerea onkin työstänyt Espanjasta käsin Evifinille tietokantaa varastonhallintaan liittyen. Yhdenpito Lohjan ja San Sebastianin välillä on kuitenkin ollut odotettua vaikeampaa, sillä heikkojen verkkoyhteyksien vuoksi videopuhelut eivät ole onnistuneet. Tehtävien edistymistä, ongelmia ja toiveita on lopulta käyty läpi sähköpostin välityksellä.
Nerealle etätyö itsessään on ollut uutta, ja nyt sen tekeminen kokonaan toiseen maahan on ollut haastavaa. ”Työskentelytyyli Espanjassa on erilainen kuin Suomessa. Espanjassa on totuttu tiukkoihin aikatauluihin, mutta kokemukseni mukaan Suomessa jokainen organisoi oman tekemisensä,” Nerea pohtii.
Tiukat karanteenimääräykset Espanjassa maaliskuun puolivälistä alkaen ovat myös vaikeuttaneet arkea. Aluksi asunnon ulkopuolella sai käydä ainoastaan ruokakaupassa, ja monet tuotteet loppuivat kaupoista. Toukokuun alusta lähtien Espanjassa sallittiin ulkoilu aamuisin klo 6-10 ja iltaisin klo 20-23 välillä.
Miksi ottaa kansainvälinen vaihto-opiskelija työpaikalle?
Per on omistanut Evifinin ja toiminut yksinyrittäjänä muutaman vuoden, työllistäen projektiluontoisesti muita työntekijöitä. Aiemmin hän työskenteli suuressa, kansainvälisessä yrityksessä, jossa asiakkuudet, yhteistyökumppanit ja alaiset olivat ympäri maailmaa. Espanjalainen kulttuuri on tullut tutuksi myös työkomennusten kautta. Hän olikin heti valmis ottamaan vastaan espanjalaisen vaihto-opiskelijan, kun Luksiasta otettiin yhteyttä.

Per Lindbergillä on kokemusta jo useammasta vaihto-opiskelijasta yrityksessään Evifinillä. Kuva: Per Lindberg
Vaihto-opiskelijat saavat omasta oppilaitoksestaan Erasmus+ apurahaa, jolla kattavat matka- ja elinkulujaan vaihtojaksolla. Yleensä jakso työpaikoilla on palkaton, mutta moni työpaikka tukee opiskelijoita esimerkiksi ilmaisella lounaalla. Luksia huolehtii siitä, että vaihto-opiskelija saa alkuperehdytyksen Suomeen ja tarvittavat tiedot asumiseen, liikkumiseen ja muuhun käytännön elämään liittyen.
Vuosittain Luksian kautta on tullut noin 30 kansainvälistä opiskelijaa vaihtojaksolle paikallisiin yrityksiin ja työyhteisöihin, autonasentajista kaupan alan opiskelijoihin. Jaksojen kesto on vaihdellut kahden viikon ja pisimmillään puolen vuoden välillä.
Vaikka opiskelijan vastaanottaminen vaatii aikaa varsinkin jakson alussa, Per suosittelisi rohkeasti kokeilemaan Erasmus+ vaihto-opiskelijan kanssa työskentelyä. ”Oma kokemukseni kansainvälisistä opiskelijoista on todella hyvä. He ovat hyvin motivoituneita sekä tuovat mukanaan varmasti eri näkökulmia, sekä tekemisen että kulttuurin puolella. Molemmat ovat asioita, jotka voidaan hyödyntää ja kääntää vahvuudeksi oman yrityksen kehityksessä.”
Evifinin esimerkki osoittaa, että virtuaalinen yhteistyö kansainvälisesti on siis myös mahdollista. Etätyössä kuitenkin auttaa, jos pystyy ensin toimimaan yhdessä edes jonkun aikaa kasvotusten. ”Voin kuvitella, että kun on tutustuttu ja pelisäännöt saatu sovittua, niin asiat toimivat varmasti myös etänä,” Per sanoo.
Teksti: Riikka Suhonen, kansainvälisyyskoordinaattori
Lue lisää Luksian kansainvälisestä toiminnasta opiskelijoille: www.luksia.fi/kv
Lue lisää kansainvälisistä vaihto-opiskelijoista yrityksille ja työyhteisöille.