
Antrei Hartikainen - puuseppä ja muotoilija
Luksia on kulkenut hänen kanssa yhdessä pitkän matkaa. Nyt hän on ammattitaitoinen, innovatiivinen, nuori puuseppämestari ja muotoilija.
Hän on Antrei Hartikainen Fiskarsista.
- Uravalinta Outokummun yläasteen jälkeen oli harvinaisen selvä. Lähdin Joensuuhun opiskelemaan puualan artesaaniksi, kertoo Hartikainen ja jatkaa: -Työssäoppimisjaksot olivat opinnoissani erittäin tärkeitä. Tein niitä Vehmersalmella Eliel Saarisen huonekaluja uustuotantona valmistavalla Tetrimäellä sekä Kiteellä Erikoispuusepänliike Seppo Auvisella. Halusin sellaisiin harjoittelupaikkoihin, joissa pääsen mahdollisimman paljon tekemään itse oikeita töitä ja oppimaan uutta.
Nikari – Luksia - Nikari
- Vuonna 2010 tulin viimeiselle työssäoppimisjaksolle tänne Fiskarsiin Nikarille ja sain harjoittelun jälkeen töitä kesäksi. Yritys tarjosi kesän jälkeen vakituista työtä. Samoihin aikoihin minulle tarjoutui mahdollisuus olla mukana huonekalupuusepänlajin karsintaryhmässä, mistä valittaisiin edustaja ammattitaidon MM-kilpailuihin Lontooseen. Suomessa Taitaja-kisoihin osallistuin yhteensä kolme kertaa. Ensimmäinen kerta tuotti neljännen sijan ja muilla kerroilla seisoin korkeimmalla korokkeella. Luksian oppisopimuskeskuksen ja Nikarin kanssa solmitun oppisopimuksen kautta minun oli mahdollista olla mukana WorldSkills -karsintaryhmässä ja suorittaa töiden ja valmentautumisen ohella puusepänalan ammattitutkinto. Lontoon kisamatka jäi tällä kertaa haaveeksi.
Vuosina 2012 ja 2013 Luksia tarjosi jälleen uuden mahdollisuuden, sillä suoritin siviilipalveluksen Luksian puualalla. Siviilipalveluksen lopuksi suoritin oppisopimuksella myös puuseppämestarin tutkinnon eli puusepänalan erikoisammattitutkinnon, jonka tietopuoliset opinnot järjestettiin Lahdessa.
Eikä tässä vielä kaikki. - Minulla oli lisäksi Luksiassa mahdollisuus valmentautua siviilipalveluksen aikana ammattitaidon MM-kisoihin World Skills:hin. Leipzigistä kotiin tuomisena oli hopea.
Nikari työllisti minut jälleen siviilipalveluksen jälkeen.
Etsimällä uusia näkökulmia puuhun
Uusien näkökulmien etsiminen puuhun on ollut kaiken aikaa Antrein intohimo. – Haluan hankkia tietoa puusta materiaalina, sen työstötekniikoista ja muotoilumahdollisuuksista. Saatan työstää uutta ideaa taittelemalla paperia tai piirtämällä. Uusi materiaali tai näkökulma voi tuoda ratkaisun käsillä olevaan tuotekehitykseen tai johtaa johonkin aivan uuteen.
Uusia näkökulmia on tuonut myös tutkimushanke viime vuodelta, jolloin tutkin yhdessä kollegan kanssa modernin teknologian mahdollisuuksia puusepän työssä.
Tunnustusta muotoilijana
Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt Antreille vuoden työskentelyapurahan ajalle 4/2017-4/2018. Tämän myötä Helsinki Design Week -tapahtumaan syntyi Kukkii-installaatio. Helsingin keskustan Stockmannin valtasi sadasta puisesta veistoksesta koostuva kukkaketo. Antrein mielestä tekeminen tulee tehdä näkyväksi, verkostoja tulee kutoa ja yhteistyötä tehdä muiden kanssa, jotta osaaminen karttuu. Tekninen osaaminen ei tänä päivänä yksin riitä. Niinpä Antrei on nähty niin Habitaressa omalla osastollaan kuin Tukholman huonekalumessuilla Greenhouse-alueellakin.
Serlachius-museot etsivät museokauppaansa uutta tuotetta suunnittelukilpailun avulla. - Tarjosin kilpailuun vaahterasta valmistettuja Verso-salaattiottimia, joilla voitin tuon design-kilpailun.
Samaiset ottimet voittivat Italiassa A’ Golden Design Award palkinnon kategoriassa Keittiövälineet, astiat ja kattaus.
Alaa pohtivalle
Alaa pohtivalle Antrei asettaa muutaman kysymyksen: - Onko sinulla paloa alalle? Perus puusepän tekniikka on suhteellisen helppo omaksua, mutta ala ja teknologia kehittyvät jatkuvasti, haluatko pysyä ajan hengessä tai hieman edellä? Onko sinulla asennetta tehdä töitä? Ala tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia, haluatko tarttua niihin?
Viiden vuoden kuluttua
- Viiden vuoden kuluttua näen itseni samankaltaisissa tehtävissä, teen kehitys- ja puusepäntöitä, yhteistyöprojekteja sekä omia tuotteita ja teoksia, toteaa Antrei Hartikainen erittäin levollisena omasta tulevaisuudestaan. Todellisen ammattilaisen on helppo olla levollinen.