Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Aikuisopiskelu joustaa eri elämänvaiheissa

"Aiempien opintojeni innoittamana hain Luksia aikuisopiston myynnin ammattitutkintoon osoittaakseni työelämässä hankkimani osaamisen. Tutut kouluttajat ehdottivat tutkinnon suorittamista näyttötutkintona, mutta halusin kuitenkin osallistua valmistavaan koulutukseen. Yllättävä loukkaantumiseni lykkäsi opintojani ja päädyimme lopulta näyttötutkintomalliin. Tutkintomateriaalia kokosin ahkerasti muutaman kuukauden ajan ennen arviointitilaisuutta.

Aikuiskoulutus on joustava tapa päivittää ja ylläpitää osaamista. Monimuoto-opiskelu on helppo sovittaa kulloiseenkin elämänvaiheeseen, mutta se vaatii opiskelijalta huomattavaa itsekuria ja –ohjautuvuutta. Myös työnantaja hyötyy näyttötutkintojen suorittamisesta, sillä opintoihin sisältyvät tehtävät voi liittää yrityksen ja oman työn kehittämiseen.

Ennalta arvaamatta minulle tarjottiin eläköityvän yrittäjän yritystoiminnan ostamista. Opintojeni pohjalta minulla oli valmiit ohjeet kannattavuuslaskelmien ja kilpailija-analyysien tekemiseen. Pystyin tekemään itse kaikki yrityksen perustamiseen vaadittavat dokumentit ja toimenpiteet ja säästin sekä aikaa että rahaa.

Lähitulevaisuudessa uskon käyväni muutamia lyhyt koulutuksia tietyille kehittämistä vaativille osa-alueille. Jatkossa kun yksityisyrittäjän voimavarani riittävät, harkitsen vielä yrittäjän ammattitutkinnon suorittamista. Suosittelen lämpimästi aikuisopiskelua kaikille sitä harkitseville ja kehotan työnantajia kannustamaan aikuiskoulutukseen hakeutumista."

Katri Kopakka, yrittäjä