Ajoneuvoasentaja
Autoalan perustutkinto
Autotekniikan koulutusohjelma
Tekniikan ja liikenteen ala
Lohjalla ja Vihdissä
• Autot ja autokorjaamot ovat täynnä uutta tekniikkaa
•Autoala antaa monipuolisia mahdollisuuksia työllistymisen suhteen
• Ala tarjoaa kiintoisaa työtä
• Autoalalla saa tehdä työtä ihmisille ja ihmisten parissa
• Autoliikenne kasvaa - ympäristöhaitat vähenevät
• Autoalalla on tulevaisuutta!
Opiskelu on käytännönläheistä. Asiakastöiden avulla opitaan autotekniikkaa ja siihen liittyvät työt, joten pelkällä kirjaviisaudella ei pärjää.
Yhteistyö lähiseudun autoalan työnantajiin kuuluu tärkeänä osana koulutukseen, Sillä autoalan perustutkinnosta vähintään puoli vuotta suoritetaan autokorjaamoissa työssäoppimalla.
Työssäoppiminen tarkoittaa sitä, että osa opinnoista opiskellaan työelämässä. Se tuo kouluopiskeluun vaihtelua; opittuja taitoja pääsee käyttämään työelämässä.
Mitä hakijalta odotetaan?
Työ vaatii luotettavuutta, ripeää työnotetta, teknistä päättelykykyä häiriöiden syiden etsimisessä, palveluhenkisyyttä ja usein myös korjaamon koko toiminnan ottamista huomioon esim. kiireellisten tapausten sattuessa. Tarpeen ovat kädentaidot ja otteet, jotka vaativat joskus voimaa, joskus hellävaraisuutta. Teknologian nopean kehityksen jatkuva seuraaminen ja uuden tekniikan osaaminen on yhä tärkeämpää.
Ajoneuvoasentajan tyypillisimmät työpaikat ovat
• autoliikkeissä,
• korjaamoissa,
• huoltamoissa
• erikoiskorjaamoissa ja
• erilaisissa kuljetusliikkeissä.